Tomaattikeitto

Kotimaiset tai jopa itse kasvatetut tomaatit ovat joka kesäinen herkku. Tomaatin maku on niin mainio, että sen ottaa mielellään pääosaan kesäisissä ruuissa. Jota tomaatin maku pääsee parhaiten esiin vaatii se hieman malttia keittäjältä, mutta se palkitaan täyteläisellä tomaatin maulla. Tomaattikeitto on helppotekoinen ja kivan kevyt keitto, jossa värikin on kohdallaan.

Keiton valmistukseen tarvitset

  • 2 isoa sipulia
  • 5 isoa valkosipulinkynttä
  • 2 porkkanaa
  • 2 rkl öljyä
  • 1,3 kg tomaatteja
  • 4 dl vettä
  • 1 kasvisannosfondi
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl suolaa
  • mustapippuria
  • 1 rkl balsamicoa

Kuori ja pilko porkkanat, sipulit ja valkosipulit. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää pilkotut kasvikset. Sekoittele silloin tällöin kasviksia. Poista tomaateista kanta ja pilko tomaatit.

Kun sipulit saavat hieman väriä, lisää tomaatit kattilaan ja anna hautua noin 30 minuuttia. Sekoittele välillä. Lisää vesi ja annosfondi. Lisää myös sokeri, suola, rouhittu pippuri ja balsamico. Anna taas hautua noin puoli tuntia.

Soseuta keitto. Tarkista maku ja lisää tarpeen mukaan suolaa tai sokeria. Tarjoa keitto ricottajuuston ja vaikkapa pestoöljyn kanssa. Pestoöljyn teet helposti lisäämällä valmiseen pestoon oliiviöljyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *