Kerrosjälkiruoka eli trifle on helposti muuntuva jälkiruoka ja taipuu jokaisen vuodenajan makuihin. Näin loppukesästä puutarhamarjat ovat parhaimmillaan ja ne sopivat hyvin masarponevaahdon ja murotaikinamurun kanssa kerrostettavaksi.
Näitä tarvitset triflen valmistukseen
- 50 g voita
- 0,5 dl sokeria
- 1,25 dl vehnäjauhoja
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 2 dl kuohukermaa
- 250 g mascarponea
- 2 tl sokeria
- 1 dl kinuskikastiketta
Aloita triflen valmistus tekemällä murotaikinamuru. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Nypi jääkaappikylmä voi, sokeri, jauhot ja leivinjauhe muruksi. Levitä muru pellille leivinpaperin päälle ja nosta kuumaan uuniin. Paista murua uunissa noin 5-10 minuuttia, kunnes muru on kullanruskeaa. Sekoita murua kerran paiston aikana ja uunista oton jälkeen. Anna murun jäähtyä, ennen kuin käytät sitä trifleen.
Vatkaa kerma jämäkäksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja mascarpone ja vatkaa vielä kunnolla sekaisin.
Aloita kerrosten kokoaminen. Nosta ensin murotaikinamurua lasin pohjalle. Nosta tämän jälkeen mascarponevaahtoa lasiin. Kaada seuraavaksi kinuskikastiketta vaahdon päälle. Jatka vielä kokoamista mascarponevaahdolla ja murotaikinamurulla. Nosta viimeiseksi marjoja kerrosten päälle.